Maaliskuu 4-6.3.2022 – Pelimannisävelmiä ja kansanlauluja Itä Uudeltamaalta, Jarmo Romppanen
Opettaja: Jarmo Romppanen, mandoliini, kitara
Jarmo Romppanen on freelance kansanmuusikko, joka esiintyy sekä soolona että eri yhtyeittensä kera. Romppanen on yksi merkittävimmistä mandoliinisoitinten taitajista Pohjoismaissa, ja hänen soolo-ohjelmistoonsa kuuluu skandinaavisen perinteen lisäksi karjalaista poljentoa omaavia kappaleita. Lisäksi hän soittaa sormiaukotonta pilliä eli pitkähuilua ja improvisoi paljolti soolosoitossaan. Romppasen yhtyeitä ovat lovefolkin sanansaattajana tunnettu yhtye Kouon Frouva, suomenruotsalaiseen perinteeseen pohjaava Rosenfink, suomalais-brasilialainen kokoonpano Nordic Choro sekä suomalaista säkkipillimusiikkia esille tuova yhtye Päre.